Millonkohan tänne saatais auringon paistetta? Helsingissä oli niin täydellinen ilma mutta täällä vain satelee vettä taivaan täydeltä ja lehdet on jo suurinpiirteen kaikki maassa eikä enää oo kauniita keltaisia lehtiä kuin parissa oksassa ja nekin jo melkein kokonaan irti, valmiina tuulen tempaamiseen. Kaunistahan syksy on jokapuolella mutta loppusyksy - se, kun väriloisto alkaa kääntyä ruskeeksi ja ilma sumuiseksi ja harmaaksi ja kun auringon sijasta pilviverhot alkavat tunkeutua taivaan kannelle - se on jotain kamalaa. Harmaat hiiret eivät erotu harmaasta syksyisestä maasta eikä linnuilla ole suojaa enää puissa vaan ne hakeutuvat etelään talven pakkasilta. Puut alkavat näyttää valmiilta ottamaan vastaan ensilumet. Kaikki on niin kolkkoa. Ihmiset haravoivat lehtiä maasta ja kulettavat ne ruostuneilla kottikärryillä pihan perälle tai johonkin, missä ne eivät haittaa - maatukoon sinne. Ne lehdet, jotka äsken niin kirkkaasti keltaisina ja oransseina tuolla puun oksilla heiluivat ja saivat minut hymyilemään ! Ihmiset kulkevat kaupungilla vastaan villapipoihin käärittyinä ja kaulaliinat niin tiukasti että tuskin happea saavat. Eikä lämpöasteet ole tippuneet edes lähellekään nollaa. Välillä kuulee kysymyksiä että mitenkä me taretaan talvella kun nyt on jo näin kylmä? Ihmeesti kaikkeen tottuu.





