Istun tässä, punainen sohva jalkojeni alla tekee aamuisin hyvää pehmeydellään ja tuudittaa hellästi uupuneen ihmisen vielä hetkeksi uneen. Suljen silmäni, mutta unen kultamaan hahmottuessa jotenkuten sisälleni, havahdun. Hiljaa jostain kaukaa alkaa kantautua kaunista laulua. Nyt kiitos virsi nouskohon! Avaan silmäni uneliaasti ja hätkähdän kuinka kaunista musiikkia kuulenkaan. Tämä se vasta on elämää, kesäjämsäläisen elämää. Nousen istumaan ja hymyilen, uusi päivä koittaa ja tänään alkaa viikonloppu!
Muutama päivä sitten matkustin Jyväskylään, ilman rahaa, ilman pankkikorttia, ilman opiskelijakorttia ja ilman mitään. Matkustin, vaikka en päässytkään kotiin. Räjähdysvaara oli minulle liikaa ja kerkesin useaan otteeseen ajatella, että käännyn ja menen takaisin keltaiseen taloon. Mutta en koskaan kääntynyt.
Pääsin kuin pääsinkin Jyväskylään ja astuin valkoisen talon ruskeasta ankean näköisestä ovesta sisään. Ei hissiä. Silti kiipesin ylimäiseen kerrokseen, ja ovi 16. Hymyilin näylle. Avasin oven ja näin edessäni valkoiset lasiset pariovet ja ovien takana valkoiset seinät. Avasin lasiovet ja käännyin katsomaan - kaunista.
Sitten peruutin, peruutin ainakin viisi tai seitsemän askelta ja käännyin vasemmalle, rempattu. Ihastuin entisestään, keittiön täytyy olla viihtyisä ja siisti - terkuin kokki. Valitsin ja pähkäilin, peruutin ja mietin. Lopulta kuitenkin päädyin ja vuokrasin, meillä on nyt sitten asuntokin valmiina. Semmoinen valkoinen,vanha ja viihtyisä. Vähän niinkuin Helsingin pikkukämpät, ihan kiva se oli. Mutta pyykkitupa, vieroksun ajatusta mutta toivottavasti ennakkoluuloni kumotaan positiivisin seurauksin!
Nyt mahapeikko murisee sen verran että alakertaan syömään (menetän euron mutta tänään en välitä)
Heippa, terkkuja Jämsästä taas!
