Tästä alkoi meidän yhteinen taivaltaminen.

Elämä on vaiherikasta. Joskus tuntuu, että ajan kulku on päätä huimaava ja haluis vähän pistää stoppia menolle. Toisinaan tuntuu, että jopa seuraava minuutti tuntuu kaukaisuudelta. Päivät kuluu, joskus nopeemmin ja vaivattomammin, joskus hitaammin ja ehkä tukalastikkin. Suuria kysymyksiä, olemattomia vastauksia, viisaita ohjeita, opetusten kalastamista, ihmettelyiden loputon meri.. Harmaan sateen keskellä syksy on ollut varsin erilainen, sopivasti erilainen. :)

Seurustelu alkoi 28.4.2013

Tästä alkoi meidän yhteinen taivaltaminen kohti avioliiton onnellista satamaa. Matka on ollut mäkinen, se on ollut järvien ja kumpareiden vaikea matka. Mutta se on myös ollut pitkiä matkoja tietä, jota olemme saaneet kulkea hymyillen keskellä, kaatumatta ojaan. Meillä on ollut onnellinen tie. Mäet ja vaikeat järvien ylitykset eivät ole kaatanut rakkautta. Se on ollut vahvana välillämme, vaikka suuria vastoinkäymisiä ei vielä ole reitillemme annettu. Siitä pitäis jaksaa kiittää. Ja siitä, että meijät on annettu toisille. Syksy on mennyt järjestäessä elämän suurinta päivää, siinä sivussa pieni seikka kun elämä on yhtä leskeyttä, niin järkkäilykin on sen mukaista mäkien ja kumpareiden yhenlaista vuoristorataa. Välillä huristetaan täysiä muutama päivä ja paahetaan joka suunnalla hoitamassa hommia, näitä päiviä seuraa yleensä monien päivien laiskuus ja kiinnostumisen loppuminen. Sillon pitää vaa pistää kaunista musiikkia ja kynttilöitä. Se yleensä piristää ja jaksaa taas ahertaa.

Varoituksena lukijoille, tästä tekstistä voi odottaa pitkää.
Ihan ensin täytyi päättää syksyn alussa, että haluaako elämän suurimman päivän olevan prinsessamaisen juhlallinen vai maalaistyylinen juuttikangas-pitsi-muoti-massa-juhla teemainen vai jouluun viittaava. Vai jokin ihan toinen? No, meille päätös oli aika simppeli: prinsessamaisuutta ei kumpikaan kaivannut, juuttikangas-pitsi-teema oli liian massaa, vaikka joo, ihan kaunista sekin! Sit tää että mitä muuta, niin mahdollisuudet oli aika hurjan suuret! Kirkko ja juhlapaikka saatiin sit Suomen itsenäisyyspäivälle, ideana oikeinkin kaunis, käytännössä kaikkea muuta. Valittiin se kuitenkin kaikesta huolimatta, koska morsiamen kotikirkko oli ainut vaihtoehto, muita ei edes harkittu missään välissä erilaisista syistä. Teema alkoikin sitten hahmottua varauksien jälkeen - jotain vähän Suomen väreihin.. No, tumman sininen oli ihan yök, ei ikinä. Sinellissä käydessä silmät jumittui aivan älyttömän kauniiseen turkoosiin. Siitä tulikin sitten meijän juhlan yks teemaväri. Lisänä siihen tulee valkonen, perus ja ajaton. Juhlallisemmaks tekee valitsemamme hopea, joka valittiin viimeiseksi kruunuksi teemaan. Vähän väriä, jotain ajatonta ja jotain juhlaa, siinä on ne, mitkä tulee pyörimään hääpaikalla.

Kaikki tilaukset ja sellaiset härpäkelärpäke turhakkeet on nyt lähestulkoon tilattu, lukuun ottamatta kaitaliinoja ja semmosia. Ne kerkiää kyllä, mekko tulee marraskuussa ja huntu jo parin viikon päästä, uskomatonta! Että oonko minä todella.. Peitän silmäni ja korvani ja olen lapsi kuin jouluna. Jännityksen vallassa, mutta äärettömän onnellinen. Suuri hymy leviää korvasta korvaan, ihminen nauttii! Mun kämppä on alkanut muuttua kodiksi, tavarat löytänyt oman kolon, matot lattian, verhot ikkunan, taulut seinän ja mikä parasta, minä kodin. Vain tärkein puuttuu, se on toinen ihminen. 

Tässä yläpuolella olevassa kuvassa N on lähtenyt just inttiin, mun ensimmäinen inttileski ilta, hymyilin vielä. En tienyt mitä minua odottaa, en tiennyt miltä tuntuu jäätävä ikävä, olin tietämätön. Nyt olen kokemuksia rikkaampi, mutta en silti ole mieltynyt tähän aikaan. Eikä mun tarvitsekkaan, tämä ei ole mukavaa. Mutta aika, jolloin oppii tietämään mitä kaipaa ja mitä haluaa elämältä. Tämä on aikaa, joka on opettanut. 

Kihlat 24.8.2014

Onnellista, elämä on juurikin sitä. Mutta pitää olla myös vastoinkäymisiä ja huonompia päiviä, jotta elämässä pysyy kiinni. Välillä täytyy ravistella ja hätkähtää, että tietää mikä on tärkeintä. Sitä on aina välillä ite miettinyt, että stressaako aivan liikaa häätouhustakin, antais vaan mennä niinkun menee. Se olis jossain määrin aika jännittävääkin! Mutta ei, en vain pysty siihen. Kaikki pitää olla valmista, jotta ei tarvitse stressata. Se on hassua, että minä stressaan.

t. inttileski

kihlattu
tuleva morsian ja vaimo
tyttö, joka elää normaalia kämppä elämää